lauantai 26. toukokuuta 2012

Parvekepöydän uusi elämä ja muuta höpötystä

Ihana aurinko on hellinyt meitä lappilaisiakin tällä viikolla. Tänään tarjettiin takapihalla kesävaatteissa. Tällaisella säällä olisi sääli kökötellä sisätiloissa, ja niinpä nyt onkin aherrettu ompelutöiden sijaan ulkohommia. Uhkasin kyllä kantaa ompelukoneet takaterassille joku päivä, kun tällä hetkellä ne valtaavat puolet keittiön ruokapöydästä. Tällä kertaa en esittele yhtään ompelutyötä tai neuletta, sillä valmista ei ole tullut. Ompelukone on kyllä kuitenkin laulanut ja ensi viikolla onkin luvassa vähän jotain uutta.

Vanha ruokapöytä on kokenut kovia. Ostimme tämän pöydän n. 5 vuotta sitten opiskelijabudjetilla. Ei se kallis ollut, mutta eipä sitä kyllä hienoksikaan voi (enää) moittia. Umpipuuta se siis kuitenkin on - ilmeisesti mäntyä, koska koloja tulee pöydän pintaan todella helposti. Myös lakkapinta on saanut runsaasti osumia käytössä. Tästä pöydästä näki lähempää katsoen selvästi, kummassa päässä aikanaan pidimme Kertun syöttötuolia neidin ollessa pienempi. Muutamakin kolo on syntynyt kuppien ja lusikoiden paukuttelusta. Kuvassa näkyvät vaaleat "tahrat" eivät siis ole likaa objektiivissa vaan kohtia, joista lakkaus on lähtenyt pöydän pinnasta. Viimeisen silauksen pöytä sai, kun Kertun saippuakuplapullo vuoti ja mäntysaippua liuotti ison harmaan läikän keskelle lakkapintaa. Pöytä on meillä jo vuosi sitten alennettu terassin pöydäksi, vaikkei se kyllä oikein ole säänkestävä. Lakka on kovasti haalistunut auringossa. Ei tästä kalusteesta silti raaskisi luopua. Siispä tuunaamaan pöydälle lisää käyttöikää!

 


















Loppu lakka lähti pöydästä suht helposti hiomakoneella. Vasemmalla pöytäpinta puulle hiottuna. Kaikkia koloja ei saanut pois, eikä se mielestäni elämää nähneessä huonekalussa ole välttämätöntäkään. Jalat jätin käsittelemättä, sillä ne olivat vielä suht hyvässä kunnossa.
Hiomisen jälkeen sivelin sienellä pintaan tuollaista pöydän vanhaa sävyä lähellä olevaa Pinotexia. Sitä on ostettu aikanaan yläkerran parvekkeella olevan pienen kalusteryhmän huoltamiseen. Minusta tämä pöytä sai uuden, raikkaan ilmeen tuosta käsittelystä, ja kestänee säätä vähän paremmin kuin aiemmin. Tuolit kuuluvat samaan sarjaan ja ovat nekin kovasti naarmuilla. Niille en tehnyt vielä mitään, koska niiden hiominen olisi aika kova homma. Sen sijaan suunnittelin ompelevani niille jonkinlaiset kangashuput. Mikähän kangas olisi hyvää sellaiseen käyttöön? Ikeassa ainakin oli kivan näköistä ja edullista canvasta... 

  
Muutama kangaslöytökin tuli tehtyä. Lähdin itse asiassa ostamaan vain nappeja Eurokankaasta, mutta palalaarissa olikin toinen toistaan ihanampia kesäisiä puuvillakankaita. Sain silti hillittyä itseni ja ostinkin vain kolme kangaspalaa. Varastot nimittäin pursuavat käyttämättömiä kankaita, ja koitan saada ommeltua entisiä vähemmäksi ennen kuin ostan kovin paljon lisää... 
Molemmat kuviolliset kankaat ovat ohuehkoa tilkkutyöpuuvillaa. Vaaleanpunainen keskellä on pehmeää flanellia, ja sen ostin pakalta tuon vihreän kankaan pariksi. Vihreän kankaan kuosi mietityttää vieläkin, välillä se näyttää hirveältä ja välillä taas ihanalta. Kukkakankaasta taas tykkäsi mieskin. Sehän oikein vaatii päästä liehumaan pienen tytön mekonhelmaan!

 Tämä ei ole mikään sisustus- tai puutarhablogi. Mutta kun kerran mentiin jo ihan OT, niin laitetaan vielä kuva kasvimaaviritelmästäni. En ole kovinkaan ahkera kitkemään ja nyppimään. Tai ehkä olisinkin, mutta oman kasvimaan pitämiseen ei vielä koskaan ole ollut mahdollisuutta. Nyt istutin mansikantaimia kukkalaatikkoon. Saas nähdä, mitä tästä seuraa.
Ihanan aurinkoista viikonloppua ja oikein paljon helluntaiheiloja kaikille lukijoille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti