keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Leijona sanoo RÄYH!

Olen säilytellyt muutamia valmistuneita töitä valokuvakansiossani, ajatuksena lisäillä niitä blogiin "sitten joskus". Koskapa saumuri on ollut känkkäränkkätuulella viime ajat, en ole saanut oikein mitään uutta valmiiksi. Niinpä nyt on aivan sopiva aika esitellä näitä vanhoja väkerryksiä. Pahoittelen kuvien laatua, osa näistä on otettu vanhalla rikkinäisellä kamerallamme .


Vauvan puolipotkarit
Malli:
Suuri käsityö vuodelta nakki
Koko: 62/68
Kankaat: Leijonafrotee Metsolasta
Vauvan body
Malli:
Suuri käsityölehti samaiselta nakkien aikakaudelta
Koko: 62/68
Kankaat: Joustofrotee Metsolasta, resorit Eurokankaasta
Leijonasetti on tehty ennen Vilman syntymää. Se on tarkoituksella sellainen, joka sopii tytölle ja pojalle, vaikka kylläpä se lapsen sukupuoli taidettiin silloin jo arvata. Joka tapauksessa tämä on ajalta ennen peitetikkikoneen hankkimista, ja näemmä ihan siistiä jälkeä on tuolloinkin saanut aikaan. Olen tikannut bodyn resorikanttaukset päältä kapealla siksakilla, koska tuo minun ompelukoneenihan ei tunne kaksoisneulaa. Metsolan joustofroteessa on kyllä jonkinlaista kehitystä tapahtunut laadun suhteen, nimittäin tämä leijonakangas ei ollut kovinkaan joustavaa. Bodysta ja puolipotkuhousuista tuli lopulta varsin napakat, joten ei niitä pienen vauvan päälle ollut mitenkään helppo pukea. Kyllä niitä silti tuli käytettyä, kun ovat niin kivan näköiset. Mielestäni nuo uudemmat Metsolan joustofroteet ovat venyvämpiä ja siten ehkä miellyttävämpiä käytössä.


Leijonaa jäi vielä pieni tilkku jäljelle, joten Kertun Rollo-Ronno-nukke sai oman one-piecen. Kyllä, Kerttu on ihan itse antanut nukelleen tuollaisen nimen. (Epäilen, ettei tuo Rollo-etuliite liity mitenkään kotikaupunkiimme.) Lahkeisiin ja hihoihin kierrätin trikoota vanhojen äitiyshousujen masukappaleesta. Itse housukankaasta olinkin jo aiemmin tehnyt Kertulle lappuhaalarit. Takana on rengasnepparit kiinnittiminä. Malli on piirretty niin sanotusti vapaalla kädellä.

Pilvitunikan tilkuista valmistui vauvalle myös myssy. Lakki on tehty niin ikään jonkin vanhan Suuri Käsityö -lehden kaavalla, ja se oli tarkoitettu vastasyntyneelle vauvalle ensimmäiseksi myssyksi. Siksipä olenkin vuorittanut koko ihanuuden pehmeällä bambujoustofroteella. Mutta kuinkas sitten kävikään - Vilmallamme oli jo syntyessään sen verran suuria ajatuksia, ettei tämä pipo ollenkaan mahtunut niiden suojaksi edes laitokselta lähtiessä. No, Rollo-Ronnolle lakki sopii mainiosti.


Lapsen leggingsit ja paita
Malli:
housut SK 1/2009
Koko: 104
Kankaat: Eurokangas
Tein Kertulle taannoin myös oloasun raidallisesta velourista. Tämä oli erittäin nopea ja helppo ommella, ja käytin siihen pelkästään saumuria. Eli kaikki resorikappaleet on ommeltu ensin renkaaksi, taitettu kaksinkerroin ja ommeltu paikoilleen. Myös housujen vyötäröllä on vain resorikaitale, samoin puseron helmassa. Pusero ja housut ovat olleet todella ahkerassa käytössä niin yhdessä kuin erikseen. Pusero on jokin raglanhihainen perusmalli, enkä enää muista mistä tuo kaava on otettu.


Pikkuvauva-aikana ompelin Vilmalle myös kaksi fleece-vaippakuorta. Kaavana näissä on Mummut koossa NB ja S. Kuvassa nuo näyttävät aika samankokoisilta, mutta kyllä käytössä kokoeron huomasi. Tämä on oikein mainio malli kuorivaippoihin, koska kuoren pitää olla riittävän leveä peittääkseen alla olevan sisävaipan. Sisävaipaksi Mummut on minun makuuni liiankin tuhti malli. Toiseen vaippaan ompelin tarrat normaaliin tapaan, toiseen tein vähän ylimääräistä säätövaraa noilla pidennetyillä tarroilla. Reunat on huoliteltu tavallisella saumuriompeleella. Kokolappuina on kanttinauhaa, johon olen tekstiilitussilla merkannut kokonumeron. Tämä on kuitenkin vaippoihin aika huono viritys, koska tuo tussin jälki kuluu äkkiä pois 60 asteen pesuissa. Muuten kyllä olivat toimivat ja mukavat vaipat!
  
Fleece-kuorivaipat
Malli:
Mummut
Koko: NB, S
Kangas: fleecepala Eurokankaan palakorista





perjantai 18. tammikuuta 2013

Lahjoja ja tunnustuksia


Tänään posti toi ihanan, odotetun käsityöyllätyksen perheemme pienimmälle. Tämä puku on tilaustyö, ja sen on omin käsin neulonut siskoni E.P. 
Lapsen neulehaalari
Malli:
Novita/Syksy 2012
Koko: n. 80 cm
Langat: Novita Wool ja Kukkaketo

Tottakai puku on suloinen, koska pääsin itse etukäteen vaikuttamaan malliin ja väriin. Toteutus on kuitenkin ehkä vielä kivempi kuin edes osasin odottaa, ja puiset nallenapit sopivat tyyliin täydellisesti. Nuo Novitan Wool- ja Aloe vera -langat ovat mukavan pehmeitä nimenomaan vauvojen neuleisiin. Tämä haalari on sopivasti unisex-värinen, mutta kyllähän tuon meidän Vilman tytöksi tunnistaa vaikka olisi millaiset haalarit päällä!



Isosiskokin halusi mukaan sovituskuvaan. Molemmilla tytöillä näkyy myös olevan vähän suklaakeksin tuhrua suunpielissä perjantain kunniaksi...

Villahaalari tulee tarpeeseen ja kovaan käyttöön, sillä Vilma menee päivähoitoon ensi viikolla. Lämpöistä vaatetta todella tarvitaan päiväkodin ulkoiluhetkiä varten. Vilma kiittää tätiä mukavasta lahjasta!

Toinen mukava yllätys

tuli Tuulenpesältä, nimittäin tällainen tunnustus:
On hienoa saada tunnustusta, KIITOS Tuulenpesän poikasia -blogille!

Tunnustuksen saaneen tulisi jakaa tunnustus eteenpäin viidelle blogille. Selailtuani käsityöblogien maailmassa aikani totesin, ettei viiden inspiroivan blogin valitseminen olekaan aivan helppoa. Upeita ja innostavia juttuja löytyi niin monia. Valitsin kuitenkin käsityöaiheisia blogeja, jotka ovat hyvin kirjoitettuja ja omaperäisiä mutta ainakin itselleni vielä suhteellisen uusia tuttavuuksia. Minulta tunnustuksen saavat seuraavat kirjoittajat: 


 Tässä tunnustuksen saaneille vielä tunnustuksen pelisäännöt:
- Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
- Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
- Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Hihallinen ruokalappu






Viime keväänä ompelin Vilmalle hihallisia ruokalappuja hänen opetellessa syömään itse. Silloin ei löytänyt netistä tai käsityölehdistä sopivaa kaavaa, joten piirsin sellaisen itse. Hiljattain sain pyynnön piirtää ruokalapun kaava myös yleiseen käyttöön. Joten olkaapa hyvät:

Hihallisen ruokalapun kaava 


Kaavasta: Tulosta ilman marginaaleja. Tarkista mittakaava: 1 ruutu on n. 1cm x 1 cm ja KE-sauman korkeudeksi tulee n. 34,5 cm. Kaava ei ole tarkoitettu kaupalliseen käyttöön!


Työohjeet:


Leikkaa ruokalappu taitteelta. Voit tehdä koko lapun yhdestä kappaleesta. Jos teet hihat eri kankaasta kuten tässä mallikappaleessa, lisää katkoviivalla merkittyyn saumaan saumanvarat. Etukpl:een on hyvä olla kosteudenpitävää kuten PUL, ulkoilukangas, muovitettu frotee tms. Lisää 1 cm:n saumavarat myös hihasaumoihin ja 2 cm:n käännösvara hihansuuhun. Leikkaa lisäksi etutasku.

Jos teet etukappaleeseen applikaation tai muuta koristelua, se on hyvä tehdä ensimmäiseksi. Tämän jälkeen neulaa ja ompele hihat kädenteille.


Ompele kuminauhakujat hihansuihin. Aloita kiinnittämällä kuminauhan pää kujan alkuun. 











Jatka ompelemalla suoralla ompeleella kuminauhan vierestä. Pidä huoli ettet ompele kuminauhan päältä.

















Lopuksi kiristä kuminauha sopivaan kireyteen (älä tee liian tiukkaa!) ja kiinnitä kuminauha kujan loppuun.












Leikkaa ylimääräiset nauhanpäät pois.


























Ompele hihojen alasaumat. Aloita ommel hihansuusta, jotta saat reunat asettumaan kohdakkain.














Huolittele etutaskun yläreuna vinonauhalla. Neulaa vinonauha kaksin kerroin siten, että taskun reuna asettuu nauhan väliin. Ompele nauhan reunasta suoralla ompeleella. Halutessasi voit kiinnittää nimikointilapun samalla.








Aputikkaa tai harsi etutasku paikalleen etukappaleelle.













Huolittele ruokalapun reunat vinokaitaleella. Aloita kaula-aukon takakulmasta takareunoja pitkin alas. 

















Kainalosauman kohta on helpompi ommella siistiksi, jos leikkaat kainalosauman saumanvarat aivan kapeaksi ennen huolittelua.















Lopuksi huolittele kaula-aukon reuna vinokaitaleella. Muista jättää n. 25-30 cm ylimääräistä nauhaa molempiin päihin solmimista varten.
Lapsen hihallinen ruokalappu
Malli: oma
Koko: One size (sopii n. 6 kk - 1 v. ikäiselle)
Kankaat: Eriväriset PUL-palat vaippaompelujen jäämistöä
Applikaatio: Malli googlen kuvahausta :)












Valmista tuli!