keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kevät tulee keikutellen

Kevään merkkejä alkaa näkyä vähitellen täällä pohjoisessakin. Jos ei mistään muusta, niin valon määrästä ainakin kevään tulon huomaan - meillä neidit heräilevät tätä nykyä spontaanisti n. klo 5.30. Ja äiti kiittää... Eipä tuo aurinko silti vielä niin paljoa lämmitä, että ilman villamyssyä selviäisi ulkona. Eilenkin sää muuttui Rovaniemellä aamun pakkasesta lumipyryn kautta loskakeliin. Neuloinkin Vilmalle kevään vaihteleviin säihin kukkalakin, sopivasti uuden toppahaalarin väreihin sopivaksi.
Lapsen neulottu myssy
Malli:
Oma
Koko: n. 52 cm
Lanka: 7 Veljestä












 Neuloin pipon "yritys-ja-erehdys"-tekniikalla. Mallista tuli noin suunnilleen hyvä, joskaan ei aivan täydellinen. Kirjoitin neuleohjeen muistiin, jos joku vaikka haluaa tehdä samantyylistä lakkia. Kokoja on vain yksi (n. 50 - 52 cm), koska en osaa varsinaisesti kaavoittaa neuleita tai miettiä, minkä verran silmukoita tarvittaisiin seuraavaan kokoon. Olkaapa hyvät:

Lapsen neulottu myssy



Tuo 7 Veljestä -langan karkkiväriraita on mielestäni tosi kaunis. Ja kyyyyyllä sieltä löytyy se limenvihreäkin raita tarkkaan syynäämällä, joten lakki sopii tuon vihreän haalarin kanssa yhteen. Haalari on muuten merkiltään Lego, ja oikein hyväksi puvuksi osoittautunut. 
Kevätaurinko ei häikäise kun on nää pleksit...


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Iltapalahetki meidän perheessä

Muuan työkaveri taannoin ihmetteli ääneen, miten äiti-ihmisillä on muka aina kiire. Ja että ei ehdi edes kotia pitää hyvässä siivossa ja järjestyksessä - miksei muka ehdi? Ehkäpä seuraavasta löytyy selitystä tuohon mysteeriin. Esimerkki on eilisillalta, ja mitään en ole tarinaan lisännyt omasta päästä. 

Eilen illalla mieheni oli iltavuorossa (kuten tänäänkin), ja olimme tyttöjen kanssa olleet pihalla leikkimässä ennen iltapala-aikaa. Vilma (1 v.) oli testannut kurahaalariensa vedenpitävyyttä makaamalla mahallaan vesilammikossa, joten sisälle tullessa käytin pienen hetkisen ulkovaatteiden ripustamiseen pyykkinarulle. Sillä välin tytöistä jompi kumpi - epäilen nuorempaa - oli ottanut lelulaatikosta joka ikisen artikkelin ja levittänyt ne olohuoneen lattialle. Olin ryhtymässä keräämään tavaroita hiukan sievempään läjään, kun kuulin pikkuneidin kolistelevan astiakaapilla. Päätin jättää lelujen keräämisen myöhemmäksi ja menin keskeyttämään salaattikippojen kilkuttelun. Aloimme saman tien iltapalalle. Samalla voisin ehkä itsekin syödä yhden voileivän, mutta ensin pitäisi antaa tytöille syötävää.

"Saanko jugurttia?" kysyi Kerttu (4 v.). "Anna, anna, ANNA!" sanoi Vilma. Siispä jugurttia molemmille. Vilma söi omasta purkistaan kaksi lusikallista ja heitti loput lattialle. Jugurttia meni seinäänkin. Ja tukkaan. Vilmalla tuli itku, koska Kertulla oli nyt jugurttia ja hänellä ei ollut. "ANNA!" huusi Vilma ja osoitteli Kertun annosta. Päätin antaa Vilmalle voileivän ja maitoa. "Saanko minäkin voileivän?" kysyi Kerttu. "Kaakaota myös, ja karjalanpiirakan"´, jatkoi hän. Lupasin kaakaota, ja karjalanpiirakan saisi sitten, jos vielä leivän jälkeen olisi nälkä. Kaakaovesi siis kiehumaan ja Kertulle leipä. Aloin siivota jugurttia lattialta. Tällä välin Vilman nokkamukista oli nokka mennyt sisälle, tällä tavoin:

Kuvan muki on tyhjä. Saatte arvata, missä mukin sisältö. Vinkki: luuturätti piti jo vaihtaa, että sai nämäkin sotkut siivottua.

Vilma sai uuden mukin ja lisää maitoa. Kerttu sai kaakaota ja karjalanpiirakan. "Anna, anna, ANNA!" sanoi Vilma osoitellen Kertun piirakkaa. Koska Vilmalla ei ollut enää leipää jäljellä, hänkin sai piirakan.

Ja hyvältähän se maistui. Tosin ei se maito vieläkään pysynyt mukissa. Tällä kertaa nokka on paikallaan mukissa, mutta kyllä maito valuu pöydälle, kun oikein topakasti "töpöttää" nokkaa pöytää vasten. Kuvassa näkyy muuten Ikeasta ostettu musta kirjoitusalusta. Tämä on mielestäni ihan siistin näköinen, ja toivon mukaan suojaa puista pöydänkantta edes vähäsen.
No, nämä on äkkiä siivottu. Vilma oli kyllä vähän "huijannut" sen voileivän kanssa, sillä aika iso osa siitä oli tippunut lattialle. Ihan vahingossa, oletan. Keräilin iltapalatarvikkeita takaisin jääkaappiin, jolloin Vilma oli noussut syöttötuoliin seisomaan. 
Joku kaunis päivä tuo neiti vielä sukeltaa päälleen tuosta tuolista - toistaiseksi äipällä on vielä olleet tarpeeksi nopeat refleksit, eikä vahinkoa ole päässyt sattumaan. Tuolissa seisominen on yleensä merkki siitä, ettei enää ole oikeastaan nälkä. Nostin Vilman pois tuolista, ja Kerttukin jo lopetteli iltapalan syömistä. Vilma kuitenkin päätti vielä maistella leivänjämiä lattialta. 

Pestessäni Kertulta hampaita, tuli Vilma tuomaan minulle leivänpalan. Ilmeestä päätellen tämä oli pahaa:

 Juu, kyllä keittiön lattia oli siivottu aamulla. Se oli jopa imuroitu, koska joku nimeltä mainitsematon pikku-tuholainen oli särkenyt juomalasin lattialle. Tällaisia "pienen pieniä" pölypalleroita kuitenkin joskus voi mennä ohi sormien pikasiivotessa... Pitääkin muuten katsella, josko Kartio-lasit olisivat taas jossain tarjouksessa. Sen verran harvalukuiseksi on käynyt tuo meidän astiasto viime aikoina.

Iltapala-shown jälkeen olin jo autuaasti unohtanut oman voileipäni. Saatuani tytöt pisulle, pesulle ja nukkumaan, minulle jäi vielä ruhtinaalliset kymmenen minuuttia aikaa siivota keittiö ja olohuone kuntoon ennen kuin mies tuli iltavuorosta. Kyllä vaan meidänkin keittiö kiilsi kuin Glorian kannessa ikään - ainakin seuraavaan aamuun asti.